Aloitin vuoden pitkätukkaisena 17-vuotiaana, oma tyyli vielä hieman hakusessa ja blogielämään varovasti tutustuen. Samana vuonna tuli muutettua eri sivustolle ja aloitettua ihan ikioma vain viikkoa ennen entisen blogin ensimmäisiä synttäreitä.

Varmaankin elämäni tähän asti mullistavin vuosi netin ulkopuolellakin. Tunnen olevani ihan eri ihminen niin kaverisuhteissa, parisuhteessa kuin perheenjäsenenäkin kuin vielä vuosi sitten. Rakkautta tuntuu riittävän kaikille lähimmille ihmisille enemmän kuin pystyn edes osoittamaan.

Maanantaina päätän vuoden 2012 täysi-ikäisenä, hiusten kasvatus hyvällä mallilla ja oma tyyli huomattavasti selvempänä. Sama lemppari puna huulilla sen saman uudenvuoden pussaajan harmiksi.